Koko loppuviikon oli seesteinen olo, asiat eivät tuntuneet niin ahdistavilta ja vituttavilta, kuin olivat aikaisemmin tuntuneet. Vau.

Oli somaa c:

Soon kyllä kiva ku sisko laulelee kotona, äiti laulelee ja itekki voi laulella koneella eikä tuu mitään huomauttelua.

koitin piirtää tohon vähän niitä maisemia joissa kävelin, mutten onnistunut kovin hyvin, ehkä yritän joskus uudestaan. Ovat olleet kuitenkin mulle tuttuja jo pienestä pennusta lähtien.

Tän mä joskus tolle opetin kun luin, että hevoset tervehtivät tuolla tavalla toisiaan. Nykyään kun ton luo tulee, se työntää naamansa ja sieraimensa aivan mun suuhun kiinni, että hyvin on mennyt perille.     Ja ihan varmuuden vuoksi jos joku nyt saa päähänsä että hei mäpä meen tekee tän sille hepalle jonka näen norkoilevan aidalla: Älkää missään nimessä työntäkö naamaanne tuntemattoman hevosen turvan lähelle. Lääkärit ovat monesti joutuneet tikkailemaan hevosten puremia kasvoista kun ihmiset ovat näin menneet tekemään.  Tätä puhaltelua teen vain omani kanssa, koska sen tunnen hyvin ja senkin kanssa jätän tämän joskus väliin kun hevosen naamasta jo näkee että on huono päivä. Elekää suuttuko, tää on vain kaiken varalta.

Tai no, tämäkin on niin laadulla ja laadulla...

Hajosin niin huolella Kipinän kommentille "sit ne tontut alkoi vituttaa" ja mielikuville että Kipinä menis ja murskais niitä.

"hyvää tilankäyttöä"-tekstillä tarkoitan sitä, kun tuon ruudun suorilla vedin, niin tohon ruutuun jäi rutosti ylimääräistä tilaa ja olisin voinut vaikka tehdä koko ruudun kokoisen kuvan noista pöydistä. Mutta eipä sitä huomannut